Maailma on täynnä innovaatiota. Mitä pidemmälle ajassa mennään, sitä paremmaksi ja kekseliäämmäksi teknologia muuttuu. Etenkin internetillä on ollut tässä sopassa suuri merkitys. Maailmanlaajuinen verkko tarvitsee ympärilleen paljon uusia keksintöjä ja tekniikkaa.
Tässä artikkelissa tutustumme erääseen tällaiseen innovaatioon nimeltä Brite. Osalle lukijoista kyseessä saattaa olla täysin tuntematon nimi, mutta toisille Briten toimintaperiaatteet ovat ehtineet tulla jo varsin tutuiksi muutaman viime vuoden aikana. Eipä siis muuta kuin artikkeli alulle ja analysoimaan tilannetta!
Briten historia
Briten historia alkoi noin viisi vuotta sitten. Sen perusti Ruotsissa vuonna 2019 henkilö nimeltään Lena Hackelöer. Briten tavoitteena on aina ollut tehdä maksamisesta niin helppoa kuin suinkin mahdollista. Se on siis eräänlainen nettipankkeja hyödyntävä moderni maksutapa, joka on käytössä laajalti ympäri internettiä.
Brite nettikasinoilla
Brite aloitti kaikkien muiden maksutapojen tapaan pienestä, mutta se on hiljalleen onnistunut levittämään leviäkkään.
Kenties erityisen suureksi ilmiöksi ovat muodostuneet Britea hyödyntävät nopeat kasinot. Brite pikakasino -nimellä tunnetaan sellaiset kasinot, joilla pelaamisen pääsee aloittamaan tavanomaista paljon nopeammin. Näiltä kasinoilta on pystytty poistamaan tavanomainen lomakkeella rekisteröityminen kokonaan, sillä ne hyödyntävät nettipankkien maailmasta tuttua vahvaa tunnistautumista.
Kun asiakas saapuu uudelle Brite-kasinolle, näkee hän ensimmäisenä asiana kasinon sivulla talletuskentän, johon haluttu talletussumma tulee syöttää. Talletussumman syöttämisen jälkeen asiakas siirretään valitsemaan käyttämänsä pankki suuresta pankkivalikoimasta. Tuettuna ovat käytännössä kaikki suomalaisten käyttämät suosituimmat pankit, kuten S-Pankki, Nordea, Osuuspankki, Danske Bank ja Ålandsbanken.
Pankkivalinnan jälkeen Brite siirtää asiakkaan vahvistamaan talletussummansa pankin omaan käyttöliittymään. Asiakkaalla tulee olla puhelimessaan oman pankkinsa mobiilisovellus maksun viimeistelemiseksi.
Brite-kasinot erittäin suosittuja
Brite-kasinot nauttivat perinteisesti todella suurta suosiota nettikasinoiden ystävien keskuudessa. Pelaajat pitävät ajatuksesta, että itse pelaamaan pääsy on tehty mahdollisimman helpoksi. Jotkut lukijat saattavat jopa muistaa ajan, kun nettikasinot ensimmäisen kerran saapuivat Suomeen 2000-luvun alussa. Tuolloin nettikasinolla pelaaminen edellytti nettikasinoiden ohjelmistojen lataamista omalle tietokoneelle, sillä selainpohjaista pelaamista ja suoratoistoteknologiaa ei tuolloin ollut vielä keksitty. Pikakasinot ovat mullistaneet tilannetta vieläkin pidemmälle, sillä nyt edes varsinaista rekisteröitymistä ei tarvita.
Brite-kasinoiden suosioon on niin ikään vaikuttanut mahdollisten voittojen nostamisen helppous ja yksinkertaisuus. Brite-kasinoilla pelatessa voitot pääsee kotiuttamaan pankkitilille useimmiten vain muutamassa tunnissa tai korkeintaan parissa vuorokaudessa. Vahvan tunnistautumisen avulla pikakasinot pystyvät ohittamaan tavanomaiset asiakkaan tunnistamiseen liittyvät prosessit, joiden sisältö on saneltu kansainvälisissä KYC-säädöksissä. Pelaajat kyllä joudutaan tunnistamaan aivan yhtä vahvasti näilläkin kasinoilla, mutta prosessi on vain asiakkaan näkökulmasta huomattavasti helpompi ja nopeampi.
Kaikkein vikkelimmillään olemme nähneet pikakasinoita, jotka käsittelevät asiakkaansa kotiutukset sekunneissa. Tällöin on kyse automatisoiduista prosesseista, jotka pelaavat ilman muuta asiakkaan pussiin. Mitä nopeammin voittorahat saa kasinolta tilille, sitä vähemmän epäselvyyttä ja jännitystä voittojen ulos saamiseen liittyy.
Britella myös useita kilpailijoita
Totuuden nimissä täytyy todeta, että Brite ei suinkaan ole ainoa maksualalla toimiva nopeisiin maksuihin keskittynyt yritys. Itse asiassa jopa nettikasinoilla törmää useisiin vastaaviin toimijoihin, joiden toimintaperiaatteet ovat käytännössä tismalleen samanlaiset. Ensimmäisenä pikakasinoiden tarpeita alkoi palvelemaan niin ikään ruotsalainen Trustly, joka suoritti ensimmäiset nopeat maksunsa jo vuonna 2016. Samoissa jalanjäljissä ovat sen jälkeen Briten tavoin seuranneet myös Zimpler ja Euteller. Euteller poikkeaa kolmesta muusta maksutavasta olemalla täysin suomalaista käsialaa.
Asiakkaan kannalta ei ole keskeistä, mikä neljästä mainitusta pikapankkimenetelmästä kulloisellakin nettikasinolla on käytössä. Jokainen näistä maksutavoista nimittäin toimii vain eräänlaisena väylänä asiakkaan pankin ja kasinon välillä. Väylä voi siis olla mikä tahansa, mutta maksuprosessi ja jopa käyttöliittymä pysyy lähestulkoon samana joka tapauksessa.
Brite ja verovapaat voitot
Viimeiseksi on syytä nostaa esiin se tosiasia, että Britea hyödyntävät nettikasinot eivät välttämättä aina ole verovapaita. Siinä missä Trustly tuntuisi olevan eniten käytössä eurooppalaisilla ja EU-lisenssin alaisuudessa toimivilla verovapailla kasinoilla, on Brite levinnyt jonkin verran myös Euroopan ulkopuolelle. Verovapautta kaipaavien kannattaa näin ollen huolehtia siitä, että heidän käyttämänsä kasinot toimivat mielellään joko Maltan tai Viron peliviranomaisten myöntämillä lisenssillä. Lisenssin voi tarkastaa kunkin kasinon alareunasta löytyvästä alatunnisteesta.
Kotimaisten lakien mukaan verovapauden kriteerit täyttyvät vain kasinoilla, jotka maksavat EU-lisenssinsä myötä veroja EU:hun, jotta asiakkaan ei itse tarvitse.
Lopuksi
Olemme tässä artikkelissa esitelleet Briten toimintaa monipuolisesti. Ennen kaikkea Brite tunnetaan meillä päin nettikasinoiden kätevänä maksutapana, jonka myötä pelaaminen pysyy saumattomana ja mukavana. Nettipankkimaksaminen on lisäksi huomattavasti tietoturvallisempaa kuin vaikkapa maksukorttien tietojen syöttäminen kasinoille.
Britea kätevämpiä maksutapoja ei maailmasta juuri löydy.